Kun puhumme kauniista kalligrafiasta, ajattelemme usein kirjaimen muotoa tai viivan laatua. Ilmaisullisuus syntyy kuitenkin myös merkin ympärillä olevassa tilassa: tauoissa, etäisyyksissä, marginaaleissa ja sivun hiljaisessa kentässä.
Tila antaa kirjaimen hengittää. Se luo rytmiä, tasapainoa, rauhaa tai jännitettä. Jos kirjaimet ovat liian lähellä toisiaan, sommittelu muuttuu raskaaksi. Jos ne ovat liian kaukana, yhtenäisyys katoaa. Kalligrafiassa tyhjyys ei ole vain tausta, vaan aktiivinen sommittelun voima.
Kaunis viiva tarvitsee kaunista hiljaisuutta ympärilleen. Kun silmä tuntee ilmaa, työstä tulee selkeämpi, syvempi ja vakuuttavampi.
