Digitaalisella aikakaudella tuotamme valtavia määriä tekstiä, mutta hyvin harva niistä kantaa inhimillisen jäljen painoa. Viestit katoavat, muistiinpanot häviävät ja valokuvat liukenevat loputtomiin arkistoihin. Tässä yhteydessä kalligrafia saa erityisen arvon: se säilyttää perhemuistin konkreettisessa ja kestävässä muodossa.
Käsin kirjoitettu rivi sisältää aina enemmän kuin informaation. Se säilyttää liikkeen, paineen, epäröinnin ja emotionaalisen sävyn. Siksi vanhat postikortit, kirjaomistukset ja valokuviin kirjoitetut muistiinpanot koskettavat meitä niin voimakkaasti: ne antavat meille läsnäolon tunteen.
Kalligrafia voi antaa uutta elämää perhearkistoille. Kirjeen lause, päiväkirjan nimi tai valokuvan taakse kirjoitettu huomio voi muuttua kehystetyksi teokseksi, arvokkaaksi vedokseksi tai perhealbumin sivuksi. Se antaa kirjoitukselle painon ja muistolle muodon.
